Ikkunoiden tiivistys Helsingin seudulla

Tee tilaus

Hämeen Tiiviste Oy on Sipoossa sijaitseva perheyritys, joka tekee muun muassa ovien ja ikkunoiden tiivistykset. Yrittäjinä ja omistajina toimii isän ja pojan muodostama kaksikko. Asennamme oviin ja ikkunoihin erityyppisiä silikonitiivisteitä, puuoviin ja -ikkunoihin Linnatiivistettä sekä teemme palotiivisteiden asennuksia. Tiivisteiden lisäksi teemme tarvittaessa ovien ja ikkunoiden huollot, kunnostukset ja maalaukset sekä asennamme uudet ovet ja ikkunat paikoilleen. Tutustu palveluvalikoimaamme tarkemmin Palvelut-sivulla.


Hoidamme suuren osan tilauksistamme perheen voimin, mutta tarvittaessa palkkaamme myös lisähenkilöstöä. Toimintasäteemme on pääosin Helsingin seutu, mutta toimimme myös pääkaupunkiseudun lähikunnissa. Palvelemme yksityishenkilöitä, yrityksiä sekä taloyhtiöitä tasapuolisesti yli 30 vuoden kokemuksella, mikä näkyy niin toiminnassamme kuin työmme jäljessä. Kun tarvitset tiivistämisen kokenutta ammattilaista, ole yhteydessä Hämeen Tiivisteeseen!

Pitkällä kokemuksella

Yli 30 vuoden aikana olemme keränneet laajan kokemuksen mitä erilaisimmista projekteista. Tiedostamme, että sopivan tekijän löytäminen ja valitseminen voi olla haastavaa lukuisten vaihtoehtojen joukosta. Hämeen Tiivisteellä laadun takeena toimii pitkä kokemus ovien ja ikkunoiden tiivistämisestä sekä huoltamisesta ja asentamisesta. Matkan varrella meille on kertynyt lukematon määrä tyytyväisiä ja pitkäaikaisia asiakkaita. 


Tiivistysten asennuksessa ei virheisiin ole varaa: esimerkiksi ikkunoiden tiivistyksellä varmistetaan tilojen turvallisuuden lisäksi kiinteistön energiatehokkuus. Asennusten yhteydessä tehdyt virheet voivat ilmetä kauan töiden päättymisen jälkeen. Kun näitä ongelmia lähdetään myöhemmin korjaamaan, aiheutuu siitä turhaa vaivaa ja ikäviä taloudellisia menetyksiä. Tiivisteiden asentajaksi kannattaakin aina valita kokenut ammattilainen, jotta voit ottaa itse rennosti ja luottaa siihen, että työn tulokset ovat sitä mitä pitääkin.

Muista kotitalousvähennys

Kotitalousvähennys voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle, joka teettää ulkopuolisella palveluntarjoajalla esimerkiksi kotitalous- tai kunnossapitotöitä. Uusien tiivisteiden asentaminen vanhojen tilalle sekä ovien ja ikkunoiden huolto- ja kunnostustoimenpiteet kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin. Vähennyksen hyödyntämällä voit säästää omissa kustannuksissasi huomattaviakin summia.


Vähennys on henkilökohtainen, joten useamman henkilön talous voi saada vähennettyä suuremman summan kuin yksittäinen henkilö. Muistathan siis hakea verovähennystä kotona tai vapaa-ajan asunnossasi teettämistäsi töistä. Tutustu verovähennykseen ja sen ehtoihin tarkemmin veroviraston sivuilla.

Lue lisää

Ole yhteydessä

Kun tarvitset tiivisteiden asennukset oviin ja ikkunoihin sekä niiden huollot ja korjaukset, ole yhteydessä Hämeen Tiivisteeseen. Näin pääsemme laittamaan ne kuntoon pikimmiten. 


Voit olla yhteydessä puhelimitse, sähköpostilla tai sivustolta löytyvän lomakkeen kautta. Mikäli sinulla on kysyttävää palveluistamme tai toiminnastamme, voit olla yhteydessä ja vastaamme sinulle mielellämme. Kuulemiin!